Ruskaviikko Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Viikko sitten lauantaina lähdettiin mäyräkoira-snautseri -porukalla kohti pohjoista. Auto oli melkoisen täynnä, kun kyydissä oli yhdeksän koiraa, kaksi ihmistä ja kaikki tarpeellinen, mutta hyvin mahduttiin. Menomatkalla ensimmäinen pysähdys oli Rukalla, parin tunnin jaloittelulenkki oli kaikille tarpeen. Ensimmäinen ryhmäkuva otettiin Valtavaaran huipulla ja vasta jälkikäteen huomattiin, että yksi mäyräkoirista oli unohtunut reppuun ja puuttui kuvasta.

Viikko Pyhä-Luoston maisemissa meni nopeasti. Ensimmäisenä päivänä kuljettiin peräti 19 km, muina päivinä vähän maltillisemmin eli 12-14 km. Hiukan piti selvitellä, mitkä reitit olivat koirille sopivia, pahimmat portaat ja rakkamaastot jätettiin väliin. Mutta kyllä portaitakin kuljettiin: pisimmät portaat olivat Isokurun reitillä ja kun yksi mäyräkoira kulki repussa ja kaksi sylissä, niin aika tavalla puuskutettiin, kun portaat vihdoin viimein loppuivat. Isokurun pohjalla sen sijaan oli hyvät pitkokset helpottamassa sekä kaksi- että nelijalkaisten kulkua.

Viikon aikana kuljettiin monenlaisessa maastossa, oli suota, metsää, tunturipolkua ja rakkakivikkoa. Kelit vaihtelivat pilvipoudasta tihkusateeseen, yhtään varsinaista sadepäivää ei ollut, mutta sadevaatteet kulkivat aina repussa. Harmaa ja sumuinen sää antoi maisemalle oman leimansa.

Monilla poluilla kuljettiin kivikossa, mutta yllättävän hyvn koirat pärjäsivät. Pahimmissa rakkakohdissa Sylvi kulki kainalossa, mutta Hilma ja Saima selvisivät ihan omin tassuin. Hilma 13 vee kulki kivikossa yllättävän hyvin ja loikki kiveltä toiselle kevyesti.

Pyhä-Luoston kansallispuiston hienoin reitti oli viimeisenä retkipäivänä kulkemamme polku Noitatunturille. Luontokeskuksesta kerrottiin, että Noitatunturin valloitus -reitti olisi koirille liian haastava isojen rakkakivien vuoksi, mutta jos tunturia lähestyisi toisesta suunnasta, kulku olisi helpompaa. Niinpä lähdimme polulle toisesta suunnasta ja pääsimme kuin pääsimmekin Noitatunturin huipulle. Osan reitistä kuljimme sumuisessa kelissä ja huipulla olimme osittain pilven keskellä, mutta kun pilvet hälvenivät, maisemat olivat todella upeat. Kyllä kannatti kavuta!

Vaikka kaikki koirat hyvin patikointireissusta selvisivätkin, Sylvistä huomasi, ettei sen kunto ei ole ihan entisensä viime talven välilevytyrän jäljiltä. Paluumatkan jaloittelulenkillä Riisitunturilla Sylvi alkoi myös ontua ja kulki osan reitistä sylissä. Kun illalla tutkittiin tassuja tarkemmin, toisesta etutassusta löytyi hiertymä. Muille koirille ei rasitusvammoja onneksi tullut, mutta tämä taisi kuitenkin olla viimeinen pitempi ruskareissu tällä samalla kokoonpanolla: ensi vuonna porukan seniorit ovat jo 14- ja 15-vuotiaita... Mutta sitä suuremmalla syyllä nautittiin nyt näistä poluista ja hienoista maisemista!