sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kuin kissa ja koira

Mökkinaapurinamme on kesäisin norjalainen metsäkissa Väiski. Sylvin ja Väiskin ensikohtaaminen tapahtui viime kesänä, jolloin Väiski oli vielä lähes pentu. Innokas kissa yritti saada koiraa leikkimään, aina lajien välinen kommunikaatio ei oikein onnistunut, mutta välillä pihalla mentiin aikamoista vauhtia pensaiden ympärillä.

Nyt tavattiin talven jälkeen uudestaan. Aluksi naapurit suhtautuivat toisiinsa lähinnä välinpitämättömästi ole sinä siellä niin minä olen täällä -asenteella. Uteliaisuus voitti kuitenkin nopeasti ja oli pakko alkaa seurata, mitä toinen puuhasi. Kun Väiski meni kuistille, Sylvi meni perässä. Kun Sylvi meni rantaan, Väiski tuli kohta katsomaan, mitä siellä tapahtui. Lopulta mahduttiin samaan veneeseen kalastajan kavereiksi. Seuraavalla kerralla pitää varmaan ottaa eväät mukaan ja rantautua läheiselle luodolle kahvittelemaan.









12 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar7. kesäkuuta 2015 klo 21.36

    Onpa hienot kuvat! Norjalainen metsäkissa muistuttaa luonteeltaan aika paljon koiraa. Se on iso kissa ja käyttäytyy koiramaisesti. Ystävättärelläni on niitä kolme ja yksi persialainen. Sylvi on fiksu ja osaa suhtautua kissaan hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mökkinaapurissa on kokoa ja näköä, etenkin kun se pörhistää karvansa. Kannattaa pysytellä hyvissä väleissä, niin kaikilla on mukavampaa :)

      Poista
  2. Onni on oma ystävä kesämaisemissa. Hienoja hyväntuulen kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja kissan kanssa on ihan eri jutut kuin koiralaumassa. Vaihtelu virkistää!

      Poista
  3. Ihanat kaverukset!

    VastaaPoista
  4. Ootte kyllä aivan mahtavat ja kuvaukselliset kaverukset. Tykätään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollaan kuin kaksi marjaa, vai mitä Puhuripojat :)

      Poista
  5. Ompa siinä toellaan sopusat nuapurukset :)
    Ja nuin raahallisesti venneessä. Äet sano että meekäläenen oes mulahtanna jo usseempaa kertaan :D Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä pitää osata veneessä olla, kun järven rannalla oleillaan. Muuten voi jäädä kalareissut tekemättä ja eväät syömättä. Ja porukassa on aina mukavampaa :)

      Poista
  6. Ihastuttavat kaverukset ja upea tunnelma kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaverukset tapaavat ehkä taas lähiaikoina :)

      Poista