maanantai 12. lokakuuta 2015

Loistokoirat liikenteessä



Sunnuntaina osallistuttiin Sylvin ja Hilman kanssa Loistokoira liikenteessä -tapahtumaan. Tapahtuman järjestäjinä olivat koirakoulu Pondera, Pieni Eläinkauppa, Cafe Mobiili sekä Pieneläinvastaanotto Punaturkki, ja tarkoituksena oli muistuttaa kaikkia heijastimien käytön tärkeydestä. Osallistujat saivat heijastinliivit, ja paikalla oli myös Liikenneturva mittaamassa koirien ja omistajien omien heijastimien tehokkuutta. Loistokoirat näkyvät pimeässäkin!

Yhteensä 125 erirotuista ja -kokoista loistokoiraa omistajineen käveli Kuopion keskustassa parin kilometrin lenkin, matkan varrella pysähdyttiin järjestäjien rasteilla. Heijastinliiviporukka näkyi kauas, ja monet ohikulkijat kyselivätkin, mistä tapahtumasta oli kysymys... Kävelemisestä oli myös ihan konkreettistakin hyötyä: Royal Canin lahjoitti Kuopion kaupungin pieneläinsuojalle yhden kilon koiranruokaa per osallistunut koira. Kannatti osallistua isolla joukolla.









Olisi voinut kuvitella, että moisella yhteislenkillä riittäisi rähinää ja louskutusta, mutta koirat käyttäytyivät  hyvin ja mallikkaasti. Koirien sosiaalisuus testattiin viimeistään siinä vaiheessa, kun tapahtuman päätteeksi kaikki asettautuivat poseeramaan yhteiskuvaan. Ei tullut riitoja, vaikka toisilleen vieraat koirat olivat todella lähekkäin, pienimmät omistajiensa sylissä, isoimmat maassa istuen tai maaten.


Sosiaalinen kaupunkikävely  uuvutti kuitenkin osallistujia sen verran, että kun kotiin päästiin, ei sohvalta ihan heti liikahdettu. Loistokoirat kuorsasivat tyytyväisinä peittojen alla...

Kiitokset järjestäjille ja kaikille osanottajille mukavasta tapahtumasta.
Ja kaikki muutkin - olkaa loistavia ja käyttäkää heijastimia!


Kuvat: Suvi Pitkänen

8 kommenttia:

  1. Oi, vitsi mikä porukka! Vautsivau! Ja kaikki noin hienosti puettuina :-)

    Nuo on hyväntekeväisyys-tarkoituksen lisäksi mukavia tapoja viettää päivää sekä sosiaalistaa koiraa. On itsekin niin kiva jutella muiden samanhenkisten ihmisten kanssa ja jakaa vaikka koiramaisia kokemuksia :) Olisipa täälläkin päin tälläisiä tapahtumia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein mukava tapahtuma ja sääkin suosi. Toivottavasti järjestetään ensi syksynä uudestaan - ja saadaan silloin vielä isompi porukka mukaan :)

      Poista
  2. Hauska tapahtuma! Olisi jännä kävellä tuollaisessa isossa porukassa. En ole koskaan kokeillut. Hienot liivit sieltä saitte ja kyllä nyt kelpaa niiden eläinten, joille meni lahjoitusruokaa oikein kunnon satsi. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyttävän sujuvasti kävely sujui isollakin porukalla. Ja löytöeläinsuojassa ruoskutellaan tuota ruokamäärää varmaan jonkin aikaa, hieno ele Royal Caninilta.

      Poista
  3. Heijastimet ovat kyllä tärkeitä, niin oirilla kuin ihmisillä. Minua raivostuttaa joskus, kun joku hiipparoi mustissa ulkoiluvaatteissa eikä tietenkään heijastimen heijastinta! Koirallakin näkyy hyvin huomioliivi. On syytä meitsin kaivaa heijastimet ja Ossinkin liivi käyttöön. Mahtava loistoporukka. Kyllä siellä Kuopiossa on hienosti käyttäytyviä koiria! Wau!! Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijastimet kannattaa muistaa sekä ihmisillä että koirilla. Ja heijastinliivit on niin näppärät, eivät takerru hihnoihin tms, ja taatusti näkyvät.
      Terveiset loistokoiralle ja -emännälle Ossilaan!

      Poista
  4. Erittäin tärkeällä asialla, taidanpa itsekin kaivella heijastimen takin hihaan tältä istumalta. Mutta mikä määrä koiria YHDESSÄ tallustelemassa !!! Selkeä ero kissohin :D

    Ps. Meillä on teille haaste : http://triomiumau.blogspot.fi/2015/10/kissablogimme-tarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voisikin olla hiukan eri tunnelma tuon kokoisessa kissaporukassa.. :)

      Kiitokset haasteesta! Vastaamme toki, osuukin sopivasti blogin yksivuotissynttäreiden liepeille...

      Poista