torstai 7. huhtikuuta 2016

Lukukoira kohtasi banaanin...

Itä-Suomen yliopistossa vietetään parhaillaan kulttuuriviikkoa, ja Sylvikin pääsi kirjastolaisten mukaan esittelemään kirjastopalveluja.

Eipä aamulla aavistettukaan, mitä päivä toisi tullessaan. Monenlaisia kohtaamisia on Sylvillä urallaan ollut, mutta tämä oli tähänastisista ehdottomasti omalaatuisimpia: lukukoira kohtaa yliopistolla reilun kaupan banaanin. Onneksi saatiin tilanne ikuistettua, ei taatusti enää toistu!


Porukkaa yliopistolla riitti, ja Sylvi veti yleisöä tehokkasti kirjastolaisten esittelypöydän ääreen. Lukukoiratoiminnasta oltiin hyvin kiinnostuneita - ja yllättävän moni tiesi Sylvin jo entuudestaan. "Saako sitä silittää?" oli päivän käytetyin aloitusrepliikki, ja siitä sitten juttu lähtikin luistamaan...


Yliopistokeikan jälkeen Sylvi ehti levätä muutaman tunnin ja sitten oli vielä vuorossa varsinaiset lukukoirahommat. Virtaa riitti hyvin tällaiseen tuplatyöpäiväänkin, mutta kun kotiin päästiin, ahkera työläinen kaivautui peiton alle sohvannurkkaan eikä ihan heti lähtenyt uudestaan liikkeelle. Ehkä lukukoiran ja banaanin yhteiset seikkailut jatkuivat vielä unessakin, kuka tietää...

8 kommenttia:

  1. Eipä ole kovin moni varmasti banaanin syliin päässyt! :)

    VastaaPoista
  2. Párekin Palvelijatar7. huhtikuuta 2016 klo 22.10

    Harva se banaanin kanssa työskentelee! Sylvi viettää tosi värikästä ja elämyksellistä koiranelämää. Onnea ja menestystä jatkoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavan vaihtelevaa on lukukoiran elämä, ei voi valittaa :)

      Poista
  3. Hyvä Sylvi! Edustit taas hienosti lukukoirayhteisöä. Terveisiä kollegaltasi ja sen siskolta!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
  4. Niin ties sannoo meejjännii avviisi että lukukoera Sylvi on Suomen kuulusin lukukoera!Ihan ulukomaeta myöten kuulema tunnettu :) Että eepä ihme ku pannaanihhii halus tulla tutustummaan :)Oot sinä iha mahottoman hieno tyttö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ehkä ihan Suomen kuuluisin sentään, mutta maine oli kyllä kiirinyt yliopistolle asti :) Hienoa, kun lukukoirista ja lukemisen tärkeydestä puhutaan!

      Poista