keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Temppukoulusta, päivää!

Joku aika sitten osallistuimme Sylvin kanssa Koirakoulu Ponderan temppukouluun, nyt jo kolmatta kertaa.  Temppukoulu on mukavaa vaihtelua tosikkomaiseen tokoon (jota mäyräkoiran kanssa ei kyllä kovin vakavasti voi ottaa...), ja Sylvi on aina innolla mukana.

Kuten viimeksikin temppukoulussa oli monenrotuisia ja -tasoisia koiria ja jokainen sai treenata omaan tahtiinsa. Kouluttaja Pirjo ehdotti jokaiselle koirakolle sopivia temppuja, neuvoi, miten hommassa pääsee alkuun ja seurasi, miten tempun oppiminen etenee. Sylvin suosikkitemppuja ovat edelleen kieriminen ja vilkuttaminen, ja niitä esitettiinkin aina sopivissa väleissä. Hulavannetta mäyräkoira hämmästeli kotvan aikaa, mutta kyllä senkin merkitys maailmankaikkeudessa lopulta selvisi.




Edellisellä temppukurssilla Sylvi harjoitteli kirjoihin liittyviä temppuja, nyt treenattiin tulevaa luontoretkivideota varten mm. repun pakkaamista. Kartta mukaan ja menoksi! Ja taitava mäyräkoira toki osaa tarvittaessa pakata myös itsensä reppuun...





Kesän ajan pidetään taukoa niin tokossa kuin temppuilussakin, mutta katsotaan, mitä syksyllä tapahtuu. Jos Sylvi saa päättää, molempiin lajeihin vielä palataan...

(Kuvat: Suvi Pitkänen)

12 kommenttia:

  1. Viisas mäyräkoira osaa pakata retkireppuun kaikki tärkeimmät asiat mukaan. :)

    VastaaPoista
  2. Párek ja Palvelijatar29. kesäkuuta 2016 klo 22.18

    Sylvi on monilahjakkuus,ihana ja energinen! Mukavaa lomaa aktiviteeteista, akut on hyvä ladata välillä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Sylvi! Sen lisäksi, että olet lukukoira, olet myös taitava temppuilija.

    Mukavaa kesän jatkoa kollegalle toivottaa Typy ja sen sisko sekä emäntä.

    VastaaPoista
  4. Temppukoulu kuulostaa kivalta. Sinä olet tosi taitava temppuilija. Minä vaan en ymmärrä sitä, kun meille joskus karjutaan, että eipäs temppuilla. Äippä on kyllä muutenkin välillä outo.
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temppukoulu on ihan huippujuttu! Ja toki pitää välillä temppuilla ihan ominpäinkin ;)

      Poista
  5. Kllä olet taitava tyttö. Mäyräkoirat rakastavat temppuilua, ainakin Ossi. Se on jotenkin niin kaukana tottelevaisuudesta. Sitähän mäykyt harvemmin pruukkaavat harrastaa:) Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokossakin on puolensa (nakit ja muut herkut), mutta kyllä temppukoulu on ihan ykköslaji. Toivottavasti syksyllä on taas luvassa uusia temppuja :) Terveiset Ossilaan!

      Poista