keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Loppukiri ennen lomaa

Lukuvastaanotot ovat tältä keväältä ohi, mukavasti riitti lukijoita sekä pääkirjastolla että Jynkän lähikirjastossa. Nyt pidetään taukoa kesän yli ja elokuussa jatketaan taas, kunhan koulutkin alkavat.

Sylvi otti vielä loppukirin ennen lomalle jääntiä: lauantaina oltiin kirjastolaisten mukana Petosen kaupunginosan kevättapahtumassa ja tiistaina Puijonlaakson kirjastossa tapaamassa Rajalan alakoulun oppilaita. Kaksi luokkaa kävi Sylville lukemassa, ja opettajalta tulleen viestin mukaan Sylvi oli ollut illan puheenaihe monen koululaisen kodissa...

Ja vielä tänäänkin Sylvi pääsi töihin mukaan. Lukukoiraa käytiin haastattelemassa Pohjois-Savon näkövammaisten äänitiedotteeseen Valokiilaan, juttu julkaistaan syksymmällä.

Katsotaan, tuoko kesä tullessaan jotain työkeikkoja, mutta nyt on joka tapauksessa aika siirtyä kesälaitumille ja keskittyä ulkoiluun, retkeilyyn ja mökkeilyyn. Ahkera lukukoira on lomansa ansainnut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti