Viikko vilahti

Saima saapui reilu viikko sitten, mutta tuntuu kuin se olisi ollut meillä jo huomattavasti kauemmin. Hyvin mutkattomasti se on solahtanut laumaan; Hilma haluaa edelleen olla poissa pennun jaloista, mutta Sylvi on jo alkupäivistä pehmennyt huomattavasti: satunnainen murina on lähinnä virkamurinaa, jota edes pentu ei ota tosissaan. Saima saa tulla Sylvin viereen nukkumaan ja Sylvi on jo jopa innostunut hetkeksi leikkimään.

Ainakin toistaiseksi Saima on ollut hyvin rauhallinen ja helppo pentu. Naskalihampaat ovat tarttuneet vain leluihin ja puruluihin eikä mitään ole vielä tuhottu. Loppuviikosta Saima pääsi mukaan töihin ihmettelemään kirjastoelämää ja samalla harjoittelemaan muusta laumasta erossa olemista. Työhuoneen ovella oli normaalia enemmän liikennettä, kun yksi jos toinenkin tuli pentua ihastelemaan. Ja työelämään tutustuminen oli sen verran rankkaa, että suurin osa työpäivästä kului nukkuen.

Sylvillä oli torstaina työpäivä, joten illaksi hommattiin kotiin pentuvahdit. Nuorempi seuralaisista vietti illan sohvalla Aku Ankkoja lukien ja jossain vaiheessa Saimakin oli kiivennyt sohvalle lukijan viereen nukkumaan. Aku Ankoista on tulevan lukukoirankin hyvä aloittaa, vaikkei ihan vielä hereillä pysykään. Ja samaan aikaan toisaalla Sylvi oli hyvin tyytyväinen, kun pääsi taas töihin (ja hetkeksi pennusta eroon).

Viikonloppuna oli niin hieno ilma, että tehtiin koko porukalla vähän pidempiä lenkkejä lähimetsässä. Hilma johti polulla joukkoa ja Saima kipitti jonon viimeisenä kovaa vauhtia. Yllättävän hyvin se pysyi isompien perässä eikä sillä todellakaan ollut mitään aikomusta lähteä polulta omille teilleen. Onneksi pentu kasvaa niin kovaa kyytiä, että keväällä päästään ihan kunnon retkille. Ja jos viikot vilahtavat pentutouhuissa näin nopeasti, kevät on ihan tuossa tuokiossa!