maanantai 25. tammikuuta 2021

Onneksi harrastukset jatkuvat!

 


Kuopiossakin siirryttiin valitettavasti pandemian kiihtymisvaiheeseen eli lukukoiran työt ovat toistaiseksi tauolla. Mutta onneksi harrastukset jatkuvat pienryhmissä. Jollei hallitus tänään toisin päätä...

Maanantai-iltaisin käydään Sylvin kanssa dobossa. Dobo on meille sopivaa jumppaa, sekä koira että ohjaaja saavat tehdä tasapaino- ja lihaskuntoliikkeitä, koira toki enemmän. Ja nyt kun on käyty dobossa pari vuotta, huomaa että molemmat osapuolet ovat edistyneet (koira enemmän tässäkin asiassa). Koiralle dobo on myös aivojumppaa, kun opetellaan uusia liikkeitä tai välillä tehdään temppurataa. Sylvin mielestä treenaaminen on mukavaa kaikilla välineillä, mutta dobohallin nurkassa oleva pallomeri on ihan ykkösjuttu. Sinne voi  karata kesken kaiken, tai vähintään treenien lopussa on päästävä etsimään nameja pallojen keskeltä. 



Saiman kanssa jatketaan syksyllä aloitettuja nose work - ja tokotreenejä. Kummassakaan ei ole kisatavoitteita, treenataan ihan vain treenaamisen ilosta. Tokosta on toki hyötyä arkielämässä ja nosework taas on Saiman mielestä ihan parasta - Saimasta onkin kehittynyt todella taitava nosekoira. Kun on malttia keskittyä haisteluun ja ymmärrys siitä, mitä on tekemässä, piilot löytyvät helposti nyt jo vähän vaativammistakin paikoista. Ja Saimalla on todella hieno ilmaisu! Fiksuna koirana se ymmärsi heti, että jos haluaa, että ohjaaja pysyy yhtään kartalla, on pakko ilmaista niin, että asiasta ei jää epäselvyyttä. Ja niinpä Saima seisoo hievahtamatta kirsu kohteen kohdalla niin kauan, kunnes se siitä naksauttamalla vapautetaan. Kyllä huomataan!

Kun tällä hetkellä näyttää siltä, että ihan heti ei päästä takaisin perusvaiheen rajoituksiin (lue: lukukoiran hommiin), niin kovasti  toivomme, että harrastuksiin ei ainakaan mitään pitempää taukoa tule. Toisaalta, kun päivät pitenevät ja pakkanen pysyy maltillisissa lukemissa, ehditään paremmin metsälenkeillekin. Nekin ovat kovasti tämän lauman mieleen. 

2 kommenttia:

  1. Kyllä on hienot harrastukset, siinä saa koko kroppa ja aivotkin virikkeitä rutkasti. Bravo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just hyvä yhdistelmä, että sekä aivot että kroppa saavat puuhaa. Sopii mäyräkoirille!

      Poista