tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lukukoira aktiivileirillä

Kun lukukoiran emännällä on työ- tai muita kiireitä, lauma hajasijoitetaan: vähemmän aktiiviset vanhusten hoiviin, enemmän aktiiviset eli Sylvi sporttisten pystykorvien seuraan. Porokoiran ja Spitzin aktiivileirillä ei makoilla, ainakaan jos on viestejä uskominen: "Tänään kävelty kolme tuntia", "Juuri palattu juoksulenkiltä", "Puijo kierretty". Ja jos ei muuta aktiviteettia ole tarjolla, voi aina painia Spitzin kanssa!

Maassa maan tavalla eli hoitopaikassa Sylvi laittaa heti aktiivivaihteen päälle: viimeistään aamukuudelta ylös ja toimintaa! Ensin on rynnättävä pihalle: " VUH VUH, huomenta kaikille!" ja sitten takaisin sisälle ihailemaan Porokoiran hampaita, joita Porokoira happamasti muristen esittelee innokkaalle fanittajalle. Aamulenkin jälkeen voi ehkä torkahtaa hetkisen ja sitten taas mennään. Pystykorvien juoksutroikassa mäyräkoira saa laittaa tassua toisen eteen aikamoista tahtia, että pysyy mukana vauhdissa - etenkin jos hihnan toisessa päässä innostutaan juoksemaan.

Ja kun päivän viimeinenkin lenkki on tehty, on luvassa illan kohokohta: sauna. Lauteilla mäyräkoiran kelpaa ojentautua koko pituuteensa ja rentoutua. Kyllä aktiivileirillä on mukavaa!


Porokoiran ja Spitzin kanssa ollaan aina menossa...



tai tulossa!
Välillä Spitzi on varsinainen perskärpänen...

ja silloin on parasta lähteä hetkeksi eri suuntiin...

että voidaan taas kiivetä samalle kivelle.

Puruluut maistuu parhaalle kaveriporukassa.
 
Mutta saunassa ei pystykorvia kaivata :)


15 kommenttia:

  1. Ihana aktiivileiri, just sopivasti haastetta mäyrikselle ;)
    Ja kuten kuvistakin näkyy, mäyris on melkein aina porukan etunenässä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aktiviteetteja ja haastetta pitää olla. Ja kukapa joukkkoa johtaisi, jos ei mäyräkoira :)

      Poista
  2. Oekee on mukavantuntunen leeri tuommonen. Mutta tuota saanoo minen vuan ymmärrä vaekka lämpimästä tykkeennii... hui.
    Kyllä jootuu monta askelta enämpi ottammaa määräkoera ku nuo muut, pitkäkoepiset.
    Että kaepa se saana sittä on siinämielessä hyväks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nuo pitkäjalatkaan oikein saunan päälle ymmärrä. Mutta ei ne sinne lauteille mahtuisikaan, kun pätkäjalka asettautuu nauttimaan lämmöstä....

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar31. maaliskuuta 2015 klo 21.29

    Siinä on ollut mäyräkoiran unelmaleiri! Ja mäykkyhän pärjää minkä tahansa porukan mukana, suunnattomalla sisullaan. Sauna teki varmaan hyvää ja rentoutti sopivasti lihaksia.

    VastaaPoista
  4. Mukava leiri sinulla, ja hauskat leirikaverit. Taidatte olla spitzin kanssa kavereita, vaikka se sinun peräpäätäsi tutkiikin. Mutta sitä saunaan menoa en minäkään ymmärrä, kyllä siellä on liian kuuma eikä siellä ole mitään syötävääkään. Hyvää pääsiäistä sinulle ja kavereillesi! Jiri ja äippä komppaavat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, spitzi on vähän niin kuin bestis, vaikka välillä roikkuukin takapuolessa tai vetää korvasta (näin meidän kesken: se on vähän lapsellinen, vaikka samanikäisiä ollaan...). Mukavaa ja herkullista pääsiäistä teillekin!

      Poista
  5. Voi että, Sylvi, ku kuvista oikein välittyy, varsinkin siitä saunakuvasta, että sä viihyt ja oot onnellinen. Tommonen hoitopaikka on kyl parhautta. Muiskuja!

    VastaaPoista
  6. Hyvin pysyt porukassa mukana, Sylvi! Ja tuo sauna kyllä kruunaa vauhdikkaat ulkoreissut, siellä on ihana lämmitellä. Reipasta jatkoa huhtikuulle toivottaa Typy-kollega ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo porukka kyllä kiitää paljon lujempaa kuin oma lauma, mutta onneksi sentään pysyn mukana. Olisihan se vähän noloa hölkätä monen sadan metrin päässä kärkijoukoista... Ja lukukoirankin pitää huolehtia kunnostaan, vai mitä Typy :)

      Poista
  7. Mukava leiritys, mukavassa porukassa. Jotkut koirathan pitävät saunasta, kunhan ei ole aivan tukalan kuuma. Ossikin on ollut muutaman kerran saunassa. Hyvää pääsiäistä Ossilasta.

    VastaaPoista
  8. Mukavan kuuloinen leiri ja kaverit. Porokoiran hampaat on varmaan tosi hienot ja valkoiset.

    VastaaPoista