torstai 4. kesäkuuta 2015

Lukuhommia

Lukukoiran hommissa oli useamman viikon tauko, kun kirjasto oli kiinni järjestelmänvaihdon takia. Tänään työt jatkuivat taas entisellä innolla neljän lukijan kanssa - ja iltaan mahtui jälleen kerran yksi Makkara-kirjakin.


Lukukoiravastaanotot ovat nykyään mukava sekoitus vanhoja ja uusia lukijoita. Ensimmäisellä kerralla jokaiselle lukijalle annetaan lukudiplomi, jossa on Sylvin kuva sekä tassunjälki todistuksena siitä, että on käyty lukukoiran vastaanotolla. Seuraavilla kerroilla lukija saa erivärisiä tassunjälkitarroja, jotka voi liimata diplomiin ja seurata, monesko lukukerta on menossa. Innokkaimmilla lukijoilla taitaa olla jo kahdeksan tarraa diplomissa.


Viime kesänä suunniteltiin, että pidetään vain yksi lukuvastaanotto heti kesän alussa ja aloitetaan sitten kesätauko. No, kävikin niin, että viimeiselle kerralle tuli miltei tuplasti väkeä, kun niin moni halusi vielä lukemaan. Tuosta viisastuneina laitettiin nyt pari aikaa kesäkuulle ja yksi vielä heinäkuun alkuunkin; lukijoita näyttää riittävän. Mutta se on vain hyvä juttu: lukemisen harjoittelua ei unohdeta, vaikka koulun ovet suljettiinkin. Ja kaikki tämänpäiväisten lukijoiden vanhemmat varmistelivat, että jatkuvathan lukutuokiot syksylläkin. Jatkuvat toki; jos lukukoira saisi päättää, ei varmaan edes pidettäisi kesälomaa...

Sylvi toivottaa kaikille mukavaa kirjakesää, satoi tai paistoi!



(Kuvat: Suvi Pitkänen)

10 kommenttia:

  1. Hyvä Sylvi, että jaksat vielä kesälläkin kuunnella. Typy viettää jo lomaa lukukoirahommista, syksyllä taas jatketaan.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me jaksetaan, kun kysyntää on. Ehditään kuitenkin myös lomailla ja tehdä kaikkea muutakin. Syksyllä sitten uudet ekaluokkaiset teillä ja meillä :)

      Poista
  2. Vallan upeaa toimintaa, Sylvi! Teet todella arvokasta työtä, jolla on suuri vaikutus tenavien lukuharrastukseen. On se hyvä pitää välillä lomaakin. Sitä hauskempaa on taas lomien jälkeen palata kirjojen äärelle.
    Aurinkoista ja rentoa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemiseen innostaminen on tärkeää ja kivaa puuhaa. Ja toki lukukoirankin pitää välillä lomailla, että jaksaa sitten taas! Aurinkoista kesää teillekin!

      Poista
  3. Hyvä homma Sylvi, että pidät pienet lukijat innokkaina kirjojen maailmaan. Teet tosi arvokasta työtä! t. Eka

    VastaaPoista
  4. Voi Sylvi. Toivottavasti sinun mattesi jaksaa ihan joka päivä kehua Sinua! me ainaskin täällä Ossilassa fanitetaan Sinua ja ennenkaikkea tuota sinun tekemääsi hienoa työtä! Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä töissä aina kehutaan, mutta kotona tulee välillä tehtyä sellaistakin, mistä ei kehuta... Kiitokset ja terveiset Ossilaan!

      Poista
  5. Oot sinä vuan topakka ja ahkera <3 Lapset tarvihtoo justiisa tuommosija kuuntelovija korvija.Kylläpä oes tarvetta tiälläeppäen lapsilla lukukoeralle.
    Meellä on lukupäevä jokapäevä ku äet lukkoo melekeen aena. Tuola on kakskymmentä kirjoo oottamassa ku kävj kirjastosta hakemassa :) Että kirjakessee tiälä vietettään.
    Mukavata viikonalakuva sulle ja laamalles!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä lukupäivä kuulostaa hyvältä, jatkakaahan samaan malliin. Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista