torstai 13. elokuuta 2015

Syksyä kohti: luvassa töitä, tokoa ja muuta mukavaa

Lukukoiran kesäloma on pidetty ja syksyä kohti mennään: tänään oli syksyn ensimmäinen lukuvastaanotto.  Sylvi oli innoissaan, kun pääsi taas kirjastolle ja töihin - ja kirjastolaisten rapsuteltavaksi. Ja kirjastolaiset olivat vähintään yhtä innokkaita, voi sitä lässytyksen määrää!

Sylvi ei töiden alkamista stressannut vaan odotteli rennosti syksyn ensimmäisen lukutuokion alkua. Keväältä tuttujen lukijoiden kanssa oli mukava aloittaa työt ja lukuhommat sujuivatkin  mallikkaasti.




Syksyn puuhien suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Ollaan taas ilmoittauduttu tokokurssille - jos vaikka joskus  tokokokeet korkattaisiin Sylvinkin kanssa. No, kokeita tai ei, mäyräkoiran kanssa ei tokoa voi kovin vakavasti ottaa, kuten ollaan jo todettu. Pääasia tietysti, että Sylvillä on tekemistä ja treeneissä kivaa!

Lukuvastaanotot jatkuvat samaan tyyliin kuin ennenkin: kuukaudessa on kolme työpäivää, kaksi torstaita ja yksi lauantai. Ainakin tähän asti tuo on ollut sopiva määrä, lukijoita riittää, mutta ehditään tehdä muutakin. 


Muutama erilainenkin työkeikka on ehkä syksyllä luvassa, niistä lisää myöhemmin.

Lukukoira toivottaa kaikille kouluikäisille mukavaa koulun alkua! Tässä ekaluokkalaisille muutama kirjavinkki, jos kouluasiat vielä kovasti jännittävät. 


10 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar13. elokuuta 2015 klo 20.00

    Kyllä vietät hienoa mäyräkoiran elämää, Sylvi. Ja sinulla on todella paljon ihailijoita ja ystäviä. Mikäs ihme se onkaan, kun olet noin kaunis ja fiksu.
    Kiitokset lukuvinkeistä. Tulivat juuri sopivaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kirjavinkeistä oli iloa. Terveiset koululaiselle!

      Poista
  2. Kyllä oot Sylvi melekosen hieno pakkaas! Reeppaana töehin ja työnilloo vuan sulle! :)
    Neon määräkoeran kansa nuo tokohommat jollonnii vähä riippuvaesija että huvittaako vaeko ee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari! Töissä on mukavaa ja ne lukijat ihan parhaita :)

      Poista
  3. Hauskoja lukuhetkiä mukavien lapsosten kanssa, Sylvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos poitsut! Tämä lukukoiran homma on niin kivaa, onneksi pääsi taas loman jälkeen töihin :)

      Poista
  4. Voih, siinä on varmasti lapsetkin olleet innoissaan, kun pitkän kesäloman jälkeen pääsevät taas näkemään Sylvin ja lukemaan tälle kirjoja. Tsemppiä Sylville ja työniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Sekä lukijat että kuuntelija ovat innoissaan, tämä on ihan huippupesti mäyräkoiralle :)

      Poista
  5. Noh, nys sitten alkoivat duunit. Mutta kolme päivää kuukaudessa on aika sopiva määrä. Ei liikaa, eikä liian vähäsen. Tuon määrän päiviä jaksaa varmaan aika kivasti. Teethän sinä niin arvokasta työtä. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo määrä on oikein sopiva. Kaikille lukijoille löytyy lukuaikoja, mutta ehtii puuhastella muutakin. Mukava syksy edessä, toivottavasti myös Ossilassa!

      Poista