sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Saaressa tuulee...

Perjantaina lähdettiin viikonlopun viettoon susikoiran ja cavalierin lomasaareen. Matka taittui kaatosateessa, mutta onneksi perillä sade oli jo loppunut eli päästiin rantautumaan saareen suht kuivin tassuin.

Saaressa tuulee aina, ja nyt pohjoistuuli oli normaaliakin navakampaa. Yöllä tuuli tuntui puhaltavan suoraan vierasmökin läpi - mäyräkoiratkin ryömivät makuupussin sisään. Onneksi ne ovat tottuneita makuupussin käyttäjiä ja löytävät nopeasti oman paikkansa, pussissa kun ei hirveästi ylimääräistä tilaa ole.

Viikonloppu sujui leppoisasti mökkeillen: välillä pihalla oleillen, välillä sisällä lepäillen. Päinvastoin kuin kotona, tällä mökillä seurattiin jalkapalloakin: Hilma ja Tyyne viihtyivät kisakatsomossa sohvalla, Hilma jopa malttoi pysyä poissa viltin alta koko pelin ajan. Sylviä sen sijaan ei potkupallo kiinnostanut vaan se mieluummin nukkui lukevan ihmisen seurassa. Lukukoira on näköjään lukukoira lomallakin.

Ja kun nelijalkaisillekin vielä tarjottiin grillimakkaraa ihan kohtuulliset annokset ja Sylvi pääsi kahtena iltana saunaan, niin oletettavasti viikonloppu sai koirilta täydet pisteet. Niinpä niille alustavasti lupailtiin uutta saarivisiittiä cavalierin ja susikoiran luokse vielä tänä kesänä, katsotaan miten käy...






4 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar2. heinäkuuta 2018 klo 8.22

    Hrrr, ihan vilu puistattaa, kun mielikuvittelee tuulista saarta sateisella säällä! Onneksi on keksitty makuupussit :)
    Hihi, vai valitsi Sylvi kirjaa lukevan ihmisen mieluummin kuin jalkapalloa vahtaavan? Lukukoira on aina lukukoira!
    Todella ihanat kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukukoira on tosiaan lukukoira myös lomalla, m.o.t.

      Poista
  2. Voe miten ihanat kuvat lomavviettäjistä! :) Tuulesta huolimata kaekki hyvän reessun aenekset kuuluu olleen kasassa, makkarat ja makkuupussit ja hyvä seora :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan myrskytuulikaan haittaa, kun on nuo muut asiat kunnossa :).

      Poista