tiistai 30. kesäkuuta 2020

Hyvin nuuhkittu!

Viikonloppuna osallistuttiin Sylvin kanssa Nose Workin jatkokurssille. Peruskurssin suorittamisesta on reilu puoli vuotta,  eikä ominpäin ole treenattu (tietenkään), mutta jotain sentään muistettiin eikä tarvinnut ihan alusta aloittaa.


Pieni kertaus oli kuitenkin paikallaan, eli aluksi koirat muistelivat hetken kouluttajan kanssa, mitä pitikään haistella, ja sitten päästiin tosi toimiin. Sekä lauantaina että sunnuntaina oli treenejä kahdessa erässä ja päästiin testaamaan sisä-, ulko- ja ajoneuvoetsintää useampaan kertaan. Hajua etsittiin laatikoista, tuolin alta, kansioiden välistä, seinästä, autonrenkaasta,  hyllyn päältä. Välillä haju oli niin korkealla, että ohjaajan piti nostaa koiraa (ja siis ymmärtää, missä vaiheessa koira kaipasi nostoapua...). 

Tehtävät olivat mukavan erilaisia myös vaikeusasteeltaan: välillä Sylvi löysi hajun miltei heti, välillä piti kiertää useampi lenkki ennen kuin oikea paikka löytyi. Ja välillä ohjaajakin tajusi, milloin koira oli tehnyt löydön, ihan ilman kouluttajan klikkeröintiä (lähinnä silloin kun Sylvin ilme kertoi "voisitko nyt oikeasti tajuta, että se on tässä"). 





Viikonlopun intensiivikurssi oli kiinnostava ja kaikin puolin onnistunut. Ja kyllä nose work kiinnostaa jatkossakin, kunhan sopiva kurssi taas löytyy. 

6 kommenttia:

  1. Näytät etsivän keskittyneesti hajuja. Täytyykin muistuttaa, että minä en ole päässyt jatkokurssille! Alkeiskurssilla olin niin innostunut (kuulemma riehakkain koko porukasta), että voisin mennä taas nuuskimaan purkkeja namipalkalla :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa Sylvi, olet tosi taitava! Palvelijatar ei ole vähään aikaan piilotellut mitään. Jos näitä sadepäiviä riittää pitkin viikkoa, varmasti eukko järjestää minulle nuuskittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuskiminen on juuri sopivaa sadepäivän puuhaa, muistuttelehan vaan palvelijatarta asiasta...

      Poista
  3. Olipa kiva viikonloppu! Nuuskiminen on parhaita asioita, joita koira voi päästä tekemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki jäljen nuuskiminen metsässä olisi mäyräkoiralle se ihan paras juttu, mutta kun laiska emäntä ei sellaista aktiviteettia tarjoa, niin tämä on erittäin hyvä vaihtoehto.

      Poista