Kesäloma lopetettiin komeissa Hiidenportin maisemissa. Tarjolla oli useampikin reitti, me kuljimme Hiidenkierroksen. Reitti alkoi Palolammen rannalta, sitten kiivettiin vähän korkeammalle ihailemaan Hiidenportin rotkoa. Reitillä oli myös vanhaa metsää, kaskikoivikkoa ja vielä niittymaisemaakin Kovasinvaaralla. Hieno reitti kaikessa vaihtelevuudessaan, ainoa miinus oli se, että kulkijoita on yllättävän paljon. Jonkin verran joutui väistelemään polulla tai odottelemaan, jos ei halunnut ihan peräkanaa kulkea.
Kahvitauolla poikkesimme hiukan reitiltä, että saimme syödä eväät kaikessa rauhassa. Saima harjoitteli tauolla retkikoiran taitoja ja maastoutui varvikkoon. Hilma, joka ei taukoja arvosta, touhusi omiaan ja putosi kaniinimäyräkoiran mentävään kuoppaan, ja Sylvi lepäili mukavasti leuka lahopuulla. Ja pienen lepohetken jälkeen jatkettiin taas matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti