lauantai 1. elokuuta 2020

Päiväretki Salamajärven kansallispuistoon



Perjantaina teimme päiväretken Salamajärven kansallispuistoon. Sää oli mitä parhain patikointiin: +20 astetta, puolipilvistä  ja hiukan tuulta.

Kiersimme Pahapuron reitin (8km)  ja lopuksi vielä Pienen koirajärven lenkin, josta tuli vielä yksi kilometri lisää. Reitillä kuljettiin välillä vanhassa metsässä, välillä suolla pitkospuita pitkin (niitä reitillä oli ihan reippaasti, mikä pitkospuiden ystäviä tietysti ilahdutti). Päästiin myös ylittämään hieno pirunpelto ja ihailemaan järvimaisemaa.

Kansallispuiston nimikkoeläin on metsäpeura. Harmilista kyllä emme peuraa nähneet, tuoreet jätökset kylläkin, mikä tietysti koirien mielestä oli todella jännittävää. Koirille riitti muutenkin haisteltavaa; useamman kerran olisivat jonkun eläimen perään lähteneet, jos vain olisivat hihnasta pääseet. 

Tämä oli siis peräti kahden kansallispuiston viikko. Ja vaikka kovasti uutisoidaan, että kansallispuistot ovat nyt täynnä väkeä, saimme taas kulkea kaikessa rauhassa: reitillä ei tullut ketään vastaan. Salamajärveä voi siis suositella retkeilijöille, jotka haluavat vältellä ruuhkaisimpia polkuja. 










2 kommenttia:

  1. Tuolla kyllä mieli lepää! Upeita maisemia ja kuvia. Ja pari superkaunista koiraakin mukana :)

    VastaaPoista
  2. Hieno paikka oli taas kerran. Ja oli niitä koiria useampikin, mutta eivät osuneet kuviin...

    VastaaPoista