lauantai 29. elokuuta 2015

Lukukoira vieraili palvelukodissa

Viime keskiviikkona käytiin Sylvin kanssa visiitillä Puijonsarven palvelukodissa. Lukukoiraa oli pyydetty kyläilemään jo aiemmin kesällä, mutta vasta nyt löytyi kaikille sopiva ajankohta.

Vierailun aluksi kerrottiin kaikenlaista Sylvistä ja lukukoiran työstä yleensä: kuinka vanha Sylvi on, kuinka usein lukukoira käy töissä, mitä lukutuokioiden aikana tapahtuu. Esittelyn jälkeen otettiin kirjat esiin ja halukkaat saivat lukea Sylville.


Yksi lukijoista todella innostui Sylville lukemisesta ja tuskin malttoi jättää kirjaa kesken. Samainen lukija oli myöhemmin kertonut kaikille palvelukodin johtajaa myöten, miten koira kuunteli, kun hän luki. Innokkaalle lukijalle oli myös pitänyt tulostaa valokuva muistoksi lukuhetkestä.

Sylville myös lausuttiin runo, joka kertoi "ihanasta ja rohkeasta lukukoira Sylvistä". Kiitokseksi runoilija sai nuolaisun nenänpäähän. Omatekoisen runon jälkeen jatkettiin Uppo-Nallen runoilla.


Oli mukavaa nähdä, miten innostuneesti koiravieras otettiin vastaan palvelukodissa, silityksiä ja halauksia riitti. Sylvi puolestaan otti visiitin rennon ammattimaisesti ja mielellään asettui kaikkien halukkaiden syliin tai viereen kuuntelemaan lukemista tai ihan vain silitettäväksi. Vaikka aiemmin kaikki lukukoiralle lukijat ovat olleet lapsia, homma sujui näköjään hyvin myös (kehitysvammaisten) aikuisten kanssa ja muuallakin kuin omassa lukuhuoneessa.

Kiitokset kaikille mukavasta vierailusta, toivottavasti näemme uudestaan samoissa merkeissä!


18 kommenttia:

  1. Kun minusta tulee vanha, valitsen vanhainkotini sen perusteella onko sillä omaa koira-asukkia! Mummin hoitokodissa on kissa-asukki, joka tekee ihmeitä asukkaiden hyvinvointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään monessa paikassa ymmärretään eläimien merkitys. Tuollakin palvelutalossa käy säännöllisesti kaverikoiria, hieno homma. Ja lukukoirakin toivottavasti pääsee uudelle visiitille.

      Poista
  2. Todella hienoa, kun ehditte tälläisillekin visiiteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava visiitti oli ja mielellämme menemme uudestaankin, jos pyydetään.

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar29. elokuuta 2015 klo 21.08

    Sylvi tekee arvokasta työtä ja osaa homman täydellisesti. Voi hyvin kuvitella miten hieno päivän kohokohta Sylvin vierailu aina on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh täydellisyydestä ei ihan mennä takuuseen :) Mutta kyllä lukukoirasta kovasti tykättiin ja kuulemma kyseltiin, milloin olisi uusi visiitti. Ja hienoahan se on, kun voi ihmisiä ilahduttaa - ja saa vielä silityksiä kaupan päälle.

      Poista
  4. Ihanat kuvat, Sylvi rentoutuu ja lukijat tekevät myös parhaansa :)
    Olisi niin kiva Artun kanssa päästä taas jossakin muodossa toimintaan. Toistaiseksi käydään vierailemassa palvelutalossa asuvien omaisten luona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta otti kuvat ja juuri oikea rento tunnelma niistä kyllä välittyy :)

      Onko Arttu ollut kaverikoirana? Kaikenlaiset vierailut palvelutaloissa ovat tärkeitä ja ilahduttavat taatusti!

      Poista
    2. Olimme Artun kanssa soveltuvuustestissä, joka meni hienosti. Pari kertaa ehdimme käydä keikalla, mutta ihmisten ristiin menneet sukset sai jäämään pois. Koira siis pärjäsi, ihminen ei ;)
      Mutta harrastuksen pitää olla mukavaa yhdessäoloa, tai sitten ei ollenkaan.

      Poista
    3. No jospa joskus vielä löytyisi mukava porukka ja pääsisitte keikoille. Siihen asti privaattikeikkoja :)

      Poista
  5. Kyllä ihailen sinun ammattitaitoasi, Sylvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lukukoiran "työminä" osaa onneksi käyttäytyä ammattimaisesti ja niin kuin tärkeä tehtävä vaatii - vapaalla voi sitten olla villimpi ja kurittomampi Sylvi Kepponen...

      Poista
  6. Tuo on ihan sitä parasta hoetoo! Mikkää ee sitä voeta. Oespa ollunna tuommosia karvakamuja sillon ku olin minnäe työelämässä. Sano äet. Hienoo hommoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette niin oikeassa, Iivari ja äet! Jokaisessa hoitopaikassa ja palvelutalossa pitäisi olla ihmishoitajien lisäksi myös karvaisempaa henkilökuntaa.

      Poista
  7. Todella hieno idea tuo lukukoiran vierailu palvelukodissa. Hyvä Sylvi!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään ehdottomasi uudestaankin, jos pyytävät. Kaikilla oli niin mukavaa :)

      Poista