lauantai 9. tammikuuta 2016

Jo kaksi vuotta lukukoiratoimintaa!


Ensimmäinen lukukoiravastaanotto pidettiin 9.1.2014, kylläpä  aika rientää. Vuosipäivän kunniaksi alettiin muistella menneitä ja etsittiin arkistojen uumenista kuvia ensimmäisistä lukukoiratreeneistä, jotka pidettiin vuoden 2013 loppupuolella. Sylvi oli tuolloin vasta puolitoistavuotias, mutta yllättävän vakavasti näyttää suhtautuvan lukukoiran tehtävään.

Sylvillä oli harjoituksissa oikein hyvät lukijat, jotka paneutuivat tosissaan tulevan lukukoiran opettamiseen. Lukukoiraharjoituksia kävi seuraamassa paikallisen koirakoulu Ponderan opettaja Pirjo, jolta saatiin monia hyviä vinkkejä. Pirjo myös kirjoitti lausunnon Sylvin taidoista ja tottelevaisuudesta R.E.A.D-tutkintoa varten.

Kuten kuvista näkyy, lukukoiraharjoittelijalla ei vielä ollut työhuivia, se saatiin vasta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Punaista huivia käytetään aina lukuvastaanotoilla ja muilla työkeikoilla, silloin sekä Sylvi itse että muutkin tietävät, että lukukoira on työtehtävissä.

Kolmas lukukoiravuosi alkaa uusia suunnitelmia laatien, luvassa on mukava kevät.  Joulutauko on jo loppusuoralla, työt ja uudet lukijat odottavat Sylviä taas ensi viikolla. Lukemisiin!







(Kuvat: Ulla Ritvanen)

11 kommenttia:

  1. Sylville onnittelut hyvin sujuneesta työurasta! Kaksi vuotta on pitkä aika koiran elämässä.
    Kyllä kai asiaa juhlistettiin herkuin sekä kotona että duunissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Toki juhlittiin: oli herkkuja, kavereita ja sauna juhlan kunniaksi :)

      Poista
  2. Voi miten söpö Sylvi on :') Kyllä on muuten tärkeä työ pienellä koiralla, hyvä Sylvi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Lukukoiran työ on tärkeää mutta myös hyvin mukavaa. Paras koiranvirka :)

      Poista
  3. Meilläkin Typyn kanssa tulee tänä kuluvana tammikuuna täyteen kaksi vuotta lukukoirailua. Mukavia työkeikkoja on kertynyt näille vuosille ja hommaa jatketaan taas parin viikon päästä. Onnittelut kollegalle, takana siis kaksi vuotta tätä tärkeää työtä!

    Typy, Hippu ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea teillekin, kahteen vuoteen mahtuu aika paljon lukijoita! Ja tärkeä työmme jatkukoon yhtä hyvin kuin tähänkin asti :)

      Poista
  4. Siis aika vilistää niin hirmuista vauhtia, ettei tosikaan. Kaksi vuotta on jo toisaalta pitkä aika ja toisaalta hyvin lyhyt aika. Kun se aika on niin suhteellista:)

    Kyllä Sylvi on soma tytteli. Aina sen näkee suloisista kuvista Terveiset Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta on tosiaan mennyt nopeasti, vaikka ei se ihan lyhyt aika olekaan koiran näkökulmasta. Toivottavasti on vielä monia, monia mukavia työvuosia edessä.
      Hyvää viikonloppua Ossilaan!

      Poista
  5. Hei! Oletko kuullut että Suomessa lukukoiratoimintaa ylläpitää Suomen Karva-Kaverit ry? Suosittelen liittymään! Yhdistyksen kautta voi tehdä myös suunnitelmallista eläinavusteista työskentelyä, sekä saada ammatillisia eväitä ja lukukoiratoiminnan lisäksi Karva-Kaverit vierailevat myös mm. vanhusten ja vammaisten toimipisteissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toki tiedämme Karva-Kaverit, tekevät monipuolista ja tärkeää työt. Seuraillaan vielä, mitä Kennelliitton puolella lukukoira-asioissa tapahtuu... Lisäksi Mikkelissä on käynnissä projekti kirjastojen lukukoiratoiminnan suosituksista. Hyvä, että toimintaa kehitetään ja organisoidaan!

      Poista
  6. Hei! Oletko kuullut että Suomessa lukukoiratoimintaa ylläpitää Suomen Karva-Kaverit ry? Suosittelen liittymään! Yhdistyksen kautta voi tehdä myös suunnitelmallista eläinavusteista työskentelyä, sekä saada ammatillisia eväitä ja lukukoiratoiminnan lisäksi Karva-Kaverit vierailevat myös mm. vanhusten ja vammaisten toimipisteissä :)

    VastaaPoista