maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisrotkoilua

Pääsiäinen meni mökkeillessä, ja sunnuntaina käytiin hiukan retkeilemässä Seinävuoren rotkolaaksossa. Hieno paikka ja lumesta huolimatta yllättävän kuljettavassa kunnossa, vaikka nastakengät olivatkin jäisillä osuuksissa kiipellessä tarpeen. Kiitos hyvän hankikannon polulla ei tarvinnut kahlailla, vaikka joku aikaisempi kulkija oli jäljistä päätellen uponnut lumeen useammankin kerran.

Koirien mielestä retkellä oli tietysti ihanaa - ja ilmeisen paljon kaikenlaisia hajuja. Jopa Tyyne innostui heti alkumetreillä kipittämään jonkun jäljen perään sillä seurauksella,  että täysin poikkeuksellisesti joutui kulkemaan hihnassa koko matkan. Tuskin se olisi kauas polulta lähtenyt, mutta rotkon reunat olivat hiukan liian vaarallista maastoa seikkailtavaksi.

Rotkolaakson kiertävä lenkki on harmillisen lyhyt, vain pari kilometriä,  niissä maisemissa olisi voinut kävellä pidempäänkin. Mutta kyllä nytkin pääsi ihan retkeilyn makuun ja ehti kahvitkin juoda.  Ja vaikka sää oli mitä parhain ja aurinko paistoi, poluilla sai kuljeskellä ihan rauhassa, vain yksi spanielikaksikko omistajineen tuli vastaan. Summa summarum: pitänee palata rotkolaaksoon uudelleen, kunhan lumet jossain vaiheessa sulavat...










6 kommenttia:

  1. No olipa jylhät maisemat, totta toisen kerran! Tytöillä oli siävät kuuraparrat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot oli maisemat, mutta lunta yllättävän paljon. Taisi kyllä tulla tämän talven viimeiset lumiparrat. Toivottavasti :).

      Poista
  2. Komeat on maisemat sielläpäin, ja luntakin näyttäisi riittävän. Täälläpäin ei koko talvena ollut paljoakaan lunta (onneksi). Ihanat lumiparrat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta oli tosiaan ihan riittävästi. Onneksi oli kuitenkin hankikantoa!

      Poista
  3. Ihanan näköinen retkeilyreitti ja mahtavia retkeilijöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reitti oli kyllä tosi hieno, harmi vaan kun loppui niin lyhyeen. Mutta parempi tuokin pätkä jylhissä maisemissa kuin ei mitään.

      Poista