torstai 26. heinäkuuta 2018

Aamulenkillä

Koska aamulla ei vielä ollut hellelukemia, lähdettiin vähän pitemmälle lenkille, vaikkakin järven tuntumaan, jotta koirat tarvittaessa saisivat viilennystä. Läkähtymättä selvittiin peräti puolen tunnin kävelylenkki niemen ympäri. Tyyne kyllä meni seisomaan järveen heti, kun tarjolla oli sopivan esteetön hiekkapoukama, muut kastelivat lähinnä kuonoaan. Pakkouintia ei tällä kertaa harrastettu eikä kukaan myöskään vahingossa pudonnut kallioilta järveen, vaikka reunoilla kuljeskelivatkin.




Vaikka kuumimpaan aikaan ei lenkkejä tehdä, mäyräkoiratkin ovat sitä mieltä, että kaupungissa on turhan lämmintä ja hikistä (Hilma tosin edelleen nukkuu peiton alla...). Jatkamme siis lomanviettoa  saariolosuhteissa,  Susikoira ja Tuppurainen odottavat jo kavereitaan!


4 kommenttia:

  1. Nämä helteet alkavat jo riittää! Kesään ne kuuluvat, mutta pieninä jaksoina vain, kiitos. Onnelliset koirat, jotka saavat kulkea vapaasti veden läheisyydessä - ja paras vielä, jos on levävapaata vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellettä on tosiaan piisannut. Ja meidän onneksemme kaikki vierailemamme rannat ovat olleet sinilevättömiä, muuten oleilu olisi kyllä hankalaa.

      Poista
  2. Tyynellä on sen verran jo kokemusta, että hän tietää, että kannattaa viilentää vatsa, kun siihen tilaisuus tarjoutuu. :) Täällä ei ole lenkkeilty kunnolla moneen viikkoon. Tänään hieman pilvisempänä aamuna yritettiin, mutta Ronin termostaatti sanoi kilometrin jälkeen, että riittää ja käännyimme takaisin. Syksymmällä sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin lenkit saavat odottaa. Ei jaksa koirat eivätkä ihmiset.

      Poista